Orientaatioperustan avulla kohti ammattimaista opetusta



Kuva 1. Ote kurssiin Opetettavan aineen tieto- ja taitoperustan jäsentäminen ja pedagoginen ohjaaminen kuuluvasta tehtävästä.

Haluan kertoa vielä keväällä tekemästäni kurssista, jonka nimi oli Opetettavan aineen tieto- ja taitoperustan jäsentäminen ja pedagoginen ohjaaminen. Kurssi oli kolmen opintopisteen laajuinen ja kuului muihin opintoihin. Se oli yksi hyödyllisimmistä (koulutus on niin tiivis, että itse asiassa kaikki siihen kuuluvat kurssit ovat hyödyllisiä; tämän noustessa siitä huolimatta yhdeksi ylitse muiden) kursseista ammatillisen opettajan koko koulutuksessa, koska se keräsi kaiken tähän asti saamani tiedon ja näkemyksen yhteen kurssilla toteutettavan itsenäisen tehtävän muodossa (kuvassa 1 siitä pieni siivu). Sitä kirjoittaessani minun ei enää tarvinnut takertua pikkuseikkoihin, esim. miettiä miten jonkin asian opettaisin, vaan pian sain selkeän kuvan siitä, mikä on paras tapa opettaa mitäkin aiheeseen kuuluvaa seikkaa. Olimmehan aikaisemmin APE-päivillä opiskelleet mm. ydinainesanalyysiä, eri opetusmenetelmiä sekä aktivoinnin ja havainnollistamisen keinoja.

Itsenäinen tehtävä liittyi vahvasti myös opetusharjoitteluuni, koska sen aihe oli sama mitä opetusharjoittelussa opetin. Niinpä tehtävää kirjoittaessani mietin myös toteutuiko kaikki käytännössä niin kuin sen ideaalimallisena tehtävään kuvasin. No ei se harjoittelussa ihan niin mennyt, vaan kurssin jälkeen totesin ohjaavalle opettajalleni, että tunteja olisi pitänyt olla enemmän, jotta työpajatunteja olisi voinut pitää puolikkaalle eikä koko ryhmälle. Tuntijako oli kuitenkin jo aikaisemmin talvella lyöty lukkoon, joten minun piti opettaa siinä raamissa mitä annettiin. Lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta kun opetus tapahtui tämän opetussuunnitelman mukaisesti, joten siitä kerättyä kokemusta voidaan käyttää ensi vuoden saman kurssin tunteja suunniteltaessa.   

Hyvin suunniteltu ja toteutettu opetus auttaa opiskelijaa ammatti-identiteetin muodostamisessa. Se kehittyy tosin vielä lisää työelämässä, mutta sen perusta muodostuu jo opiskeluaikana. Yksi opettajan työ suola on mielestäni se, että pääsee seuraamaan läheltä opiskelijan ammatillisen kasvun alkumetrejä, johon läheisesti liittyy myös kasvaminen ja kehittyminen ihmisenä.

Taitoa vai mekaanista osaamista ─ opettaja ammatillisen huippuosaamisen valmentajana

Kurssi nimeltään Opettaja ammatillisen huippuosaamisen valmentajana oli aika jännä kokemus. Asiaa käsiteltiin hyvin paljon keskustelujen pohjalta. Kurssi oli myös  vetäjänsä viimeinen ”työsuoritus” ennen eläkkeelle siirtymistä, minkä vuoksi tunnelma vaihteli riehakkaan iloisesta keskittyneeseen ja herkistyneeseenkin.

Keskustelimme mm. siitä, mitkä ovat hyvän opettajan ominaisuudet, miten hän työhönsä asennoituu, ja miten tämä näkyy opetuksessa, sekä missä asioissa Suomi on kasainvälisesti nähtynä hyvä. Opettajan asennoitumisesta minulle tuli tutuksi termi ”käsi on ovenkahvassa”, mikä tarkoittaa sitä, että jos opettaja vasta matkalla luokkaan ja kun käsi on jo luokkahuoneen ovenkahvassa, alkaa miettimään miten opetettavan aiheen opetetaan, ollaan aika ”heikoilla jäillä”.

Mielestäni Suomi on edelleen opetukseen liittyvissä asioissa ja erityisesti pedagogiikassa maailman huippua. Perustan näkemykseni esim. Opettaja-lehdestä lukemiini artikkeleihin, joissa eräässä numerossa kerrottiin kuinka erään ammattikorkeakoulun opettajat olivat olleet opettamassa opettamista mm. kiinalaisille. Alkuun kiinalaiset olivat olleet hyvin hämmentyneitä siitä, että suomalaisilla ei ollutkaan antaa valmista pakettia, jonka voi vain kopioida heidän kouluihinsa. Tällaista kuulemma saksalaiset olivat tarjonneet. Suomalaiset sen sijaan pistivät sikäläiset opettajat töihin miettimään opetusmenetelmiään ja koulujärjestelmäänsä. Vähitellen, seuraavien kuukausien aikana suomalaisten antamien kotitehtävien ja etäkonsultoinnin avulla kehittyi malli, joka sopi kiinalaiseen kulttuuriin. Tämä on mielestäni yksi esimerkki siitä, että koulujärjestelmä ja opetuskulttuuri nivoutuvat hyvin läheisesti koko maan kulttuuriin ja arvoihin, eikä niitä voi kopioida suoraan jostakin toisesta kulttuurista toiseen. Se, mitä ja MITEN kouluissa opetetaan heijastaa suoraan maan arvoja ja asenteita oppimiseen.

Suomessa kuitenkin (onneksi) jo käytännössä sovelletaan uusimpien tutkimusten antamaa tietoa, mikä näkyy myös maailmanlaajuisessa vertailussa hyvinä oppimistuloksina. 

 

Reflektointia tiedonhankinnan kurssista: tavoitteena hyvä informaatiolukutaito vai rypeminen infoähkyssä?

Lähde: http://www.hyvinkaa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjasto/Tiedonhaku/

 

Kävin kertaamassa tiedonhankinnan perusteita Tiedonhankinnan perusteet -kurssilla Oulussa. Tämä kurssi kuului opetussuunnitelmassani muihin opintoihin. Vaikka olenkin opetellut informaatiolukutaitoja ennenkin, en koe olevani siinä mitenkään erityisen hyvä. Kurssin käytännön harjoituksista varsinkin sopivien hakusanojen etsiminen sekä kotimaisista että ulkomaisista asiasanastoista ja hakulausekkeiden muodostaminen oli mielekästä. Tämä on mielestäni onnistuneen tiedonhankinnan perusvaatimus. Lisäksi on hyvä tuntea nimeltä sekä koti- että ulkomaisia viitetietokantoja, jotta pääsee alkuperäisen lähteen jäljille.

Verrattuna viime kertaan, kun opettelin tiedonhaun niksejä eräällä toisella kurssilla, oli Boolen operaattoreiden käyttö yksinkertaistunut. Enää ei siis tarvitse perusoperaattoreiden AND, OR tai NOT lisäksi miettiä, tulisiko tänne lauseeseen jonnekin sulut ja miten ne vaikuttavat. Eikä operaattoreita välttämättä tarvitse käyttää ollenkaan, koska nykyisin hakukoneissa on tarkennettu haku, joka korvaa hakulausekkeen muodostamisen.  

Hyvä vinkki tiedonhaussa oli myös se, että kun löytää hyvän viitteen, on viisasta kirjata ylös sitä kuvaavat asiasanat. Samoin kun löytää jonkin hyvän kirjan tai artikkelin, kannattaa sitä varten käytetyt viitteet tutkia viiteluettelosta tarkasti.

Tämän tekstin otsikossa on myös sana infoähky. Koska internetiä ei ole rakennettu järjestelmällisesti, saadaan tietoa hyvin paljon − liikaakin − ja sen seassa saattaa olla sellaista tietoa, jota emme välttämättä tarvitse. Juuri tästä johtuvan informaatioähkyn suodattamiseen tarvitsemme informaatiolukutaitoa, joka ei pelkästään tarkoita kykyä etsiä tietoa, vaan myös taitoa arvioida saamansa tiedon laatua kriittisesti samalla siis ymmärtäen sitä.

Olen todella iloinen siitä, että minulle tuli mahdollisuus suorittaa tiedonhakuun liittyvä kurssi ja että myös tein sen. Tästä on minulle hyötyä sekä opettajan työssä että muunlaisissa tiedonhaun tilanteissa.  

Opetusharjoittelun jälkipuintia

Keskustelin AMOK:n opettajani kanssa toukokuun lopulla opetusharjoittelun aikana otettujen  videoiden pohjalta harjoitteluni sujumisesta. Sirpa-ope esitti minulle olennaisiin osiin liittyviä kysymyksiä ja kysyi vielä välillä niin, että en hoksannutkaan, että siinä keskustellessamme vastasin hänelle jo. Keskustelun jälkeen kirjoitin itsearvion reflektoiden toimintaani ammatillisen opettajan tehtävissä. Liitän tähän blogiini seuraavia ajatuksiani tuosta arviosta:   

• “Aloittaessani työt ammatillisena opettajana elokuussa 2013 olin opettajana täysin kokematon. Toisaalta substanssiosaamista löytyi, koska olin työskennellyt ammatissa n. 16 vuotta, ja siten minulla oli näkemystä siitä, mitkä tiedot ja taidot  menestyksellisessä ammatin harjoittamisessa olivat oleellisNyt, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin eli kesäkuussa 2015 tunnen itseni toisaalta edelleen aloittelevaksi opettajaksi, mutta kuvaan on tullut jotain uutta: pedagogista ymmärrystä ja osaamista sekä näkemystä siitä, mitä kaikkea opettajan työ itse opetustyön lisäksi sisältää.” 

• “Opetettaessa minun täytyy olla tarkkana siinä, etten yritä esim. luennon aikana kertoa opetettavasta asiasta kaikkea mahdollista (vaikka luentopohjat olisivatkin yksinkertaiset, selkeät ja ei liian pitkät), vaikka kuinka haluttaisi tietoa jakaa. Opetustuokioidenkin aika on rajallinen, joten jo suunnitteluvaiheessa on tiedettävä, mitä kannattaa ottaa opetukseen mukaan ja mitä ei.” 

• “Lisäksi, eri aktivoimis-ja havainnollistamismenetelmien,  kokeileminen ja käyttö rohkeammin on suotavaa. Esimerkiksi työpistetyöskentelyä voisi lisätä ja kokeilla joskus  väittelyäkin. Toivottavasti myös päästäni löytyy luovuutta opettamiseen mahdollisesti toisella kuin totutulla tavalla, koska siten voin kerätä arvokasta kokemusta opettamisesta ja muokata opetustyyliäni parhaaseen mahdolliseen suuntaan.”

Harvinainen sinilatva.

Nyt on jo heinäkuu, ja kesä on myös ehtinyt tänne Pohjolaan. Vaikka se onkin ollut aika sateinen, olemme myös saaneet nauttia joistakin aurinkoisista päivistä. Sen kunniaksi alla kuva ihailemastani harvinaisesta sinilatvasta.

Opetusharjoittelu

Suoritin opetusharjoitteluni entisessä työpaikassani fysioterapian koulutusohjelmassa Lapin ammattikorkeakoulussa Rantavitikan kampuksella, joka sijaitsee Rovaniemen toimipisteessä. Tehtävänäni oli vetää fysikaalisen terapian kurssi eräässä opintojaksossa. Sitä ennen kävin tietysti Sirpa-opettajan juttusilla suunnitelemassa harjoittelua ja myös sitä, miten osoitan osaamiseni opinahjolleni, koska sekä Sirpa että Iiris-ope eivät tulisi katsomaan opetustani. Päädyin ratkaisuun käyttää videointia opetustilanteissa.

 

Ajatus kameran ”silmään” joutumisesta ei ollut niin houkuttava, mutta jostain syystä se tuntui mukavammalta, kuin jos  opettaja olisi tullut paikan päälle minua tarkastelemaan ja arvioimaan. Tulihan siellä kuitenkin olemaan kollegani Mika, minua silmällä pitämässä ja opetusta seuraamassa. Joka tapauksessa, kamera näkee minut yhtä hyvin kuin ihmissilmäkin, ja huomaa — ja  tallentaa — asioita ympäristöstä, joita minä en välttämättä eri tilanteissa huomaa.

 

Tätä kirjoittaessani en vielä ole katsonut miltä videot, jotka otettiin pääasiassa luennoilta, näyttävät, mutta muistan kuinka toisella kaksoisluentotunnilla ryhmän pari poikaa innokkaasti käänsivät kameraa liikkuessani luokassa. Joten sinne taisi tallentua hauskaakin tunnelmaa... Onneksi Sirpa-ope lupasi, että saan editoida videoita! Hähää! Minäpä en kuitenkaan aio sieltä leikata pois mitään koomisia kohtia, vaan yritän saada kokoon tapahtumat tasapuolisesti niin, kuin ne tapahtuivat. Saapa nähdä, kun  toukokuun lopulla menen Sirpa-opettajan luo materiaaleineni, että millaista palautetta saan..

Kuva 1. Kurssia varten perustettiin suljettu facebook-ryhmä.

Kuva 2. Kirjoitin fb-ryhmän sivulle pientä päiväkirjaa siiä, miten tunnit mielestäni menivät.

Ennen harjoittelun konkreettista aloitusta tein tietysti luento- ja muut oppimismateriaalit valmiiksi. Perustin lisäksi suljetun facebook-ryhmän kurssille, koska minulla ei ollut enää ammattikorkeakoulun sähköpostitiliä, enkä siten pysytynyt laittamaan materiaaleja heidän moodle-oppimisympäristöönsä.  Kysyin opiskelijoilta, haluaisivatko he vaihtoehtoisen paikan materiaaleille ja he kannattivat facebookia Google Driven sijaan. Tietysti matieriaalit päätyivät myös moodleen ohjaajani Mikan kautta, mutta jotenkin tuntui hyvältä pysytä olemaan myös suorassa yhteydessä opiskeilijoihin. Facebook-ryhmä osoittautuikin nopeammaksi vaihtoehdoksi sähköpostittelun sijaan, ja kaikkia koskevat tiedot saatiin heti näkyväksi ryhmän seinälle. Opiskelija tuntuivat myös käyttävän facebookia useammin kuin sähköpostia, sen verran nopeasti sinne liittämiäni asioita he kävivät katsomassa ja kommentoimassa. Tässä varmastikin näkyy se, miten paljon nykyään netissä käydään mobiililaitteen avulla. Onhan netin käytön lisääntyminen mobiillaitteen kautta  myös tutkimuksin todistettu (esim. Livingstone et al. 2011: EU Kids online II: final report).

Joka tapauksessa, opettamastani kurssista on vielä jäljellä käytännön koe toukokuun lopulla, jota reilun viikon päästä muiden opettajien kanssa suunnittelemme. Harjoittelu ei ole siis täysin suoritettu vielä, joten siitä tulee vielä lisää asiaa tänne blogiin…

Kasvatustiedettä ja pääsiäisaurinkoa

Vuoden alussa aloitin kasvatustieteen opinnot Oulun avoimessa yliopistossa. Opettajan pedagogisiin opintoihin niitä täytyy suorittaa perusopintojen verran eli 10 op. Vaikka olen opiskellut muutaman opintopisteen verran kasvatustieteitä aiemmin, ajattelin että teen tämä koko ”pompsin”, sen verran mielenkiintoista asiaa kurssi on tähän mennessä tarjonnut.

Peruskurssin (2 op) suorittamisen jälkeen olen siirtynyt nyt kasvatuspsykologian (4 op) maailmaan. Aiemmin olen opiskellut psykologiaa cumun verran, joten jotain ”hajua” psykologiasta minulla siis oli kurssia aloitettaessa. On ollut jännä huomata, miten psykologia ja kasvatustiede kietoutuvat yhteen ja kuinka tärkeä osa vaikkapa persoonallisuuspsykologialla on kasvatustieteessä. Ilman ymmärrystä siitä, miten ihmisen persoonallisuus kehittyy esim. Eriksonin psykososiaalisen teorian mukaan on mielestäni vaikea kasvattaa ja kehittää ihmistä hänen yksilöllisyytensä huomioiden.  Tämä pätee myös muihin psykologian lainalaisuuksien sekä ihmisen kasvun ja kehityksen yhtymäkohtiin.  

Tähän asti on yhtenä erityisenä mielenkiinnon kohteenani on ollut motivaatio. Tätä kun tahtoo opiskelijoiltakin usein puuttua… [HUOM! Edellisessä lauseessa sana ”opiskelijoiltaKIN” viittaa siihen, että myös minulla on joskus motivoitumisongelmia. Niinpä opiskelusta on ollut myös itselleni hyötyä!!] Olen saanut tarkastella motivaatiota vähän eri kantilta verrattuna APE-opintoihin, saaden myös tätä kautta vinkkejä opetustilanteisiin.

Se ”parempi”, sisäinen motivaatio syntyy silloin, kun annetaan opiskelijoille sopivasti omaa päätäntävaltaa sekä vinkkiä ja tietoa tehtävien tekoon. Opiskelun tulee myös olla hauskaa, jotta sitä jaksaa jatkaa vuodesta toiseen. No, yksilöllisiä kun olemme, kaikille eivät ole samat asiat hauskoja. Tärkeintä on kuitenkin saada mahdollisimman moni innostumaan opiskeltavasta aiheesta, onnistuipa se sitten (hauskalla) luennolla, näyttämällä asioita, katsomalla videoita ja kuvia, tai ulkona tai koulurakennuksessa tehtävien toiminnallisten tehtävien kautta. 

Eipä siis muuta kuin — mämmin syönnin lisäksi näin pääsiäisen aikaan —  taas luentotallenteen kuunteluun…

APE 9 Opitun arviointi ja opetuksen suunnittelun "punaisen langan" etsintää

Ammattipedagogisten opintojen yhdeksäntenä eli toiseksi viimeisenä lähiopetuspäivänä käsittelimme ”hyvää, pahaa” arviointia. Se on välttämätön osa opetusta, halusipa sitä tai ei. Mielestäni arviointi on hyödyllistä sekä opettajalle että opiskelijalle. Ensiksi mainitulle siksi, että sen avulla saa tietää ovatko opiskelijat oppineet asioita, mitä heille halusi opettaa ja millä tasolla opittu asia on. Toisaalta opiskelijalle tarkentuu, minkä tasoisesti hän on asian oppinut. 

Perinteisesti ja äkkiseltään ajateltuna arviointi on sitä, että pidetään tentti, josta saa koko kurssin osaamista vastaavan numeron. Arviointi on kuitenkin muuttunut tästä opetusmenetelmien muuttumisen myötä. Omalla alallani tenttiarviointi on vain yksi osa kokonaisarviointia, johon kuuluu myös opiskelijoiden itsearviointi sekä joillain opintojaksoilla opiskelijoiden välinen vertaisarviointi.

Saimme päivän aikana muistutuksen myös siitä, että opettajahan tekee arviointia koko opintojakson ajan esim. antaessaan palautetta käytännön tunneilla ja oppimistehtävistä. Tärkeää on se, että palaute ja ohjaus ovat rakentavaa, josta minulle tulikin mieleen minun ja Sanna mikro-opetustehtävässä mainitsema palautteen hampurilaismalli.

Olen usein ajatellut myös sitä, että miten ohjaan opiskelijoita siten, etten ”lyö valmiita vastauksia pöytään” — jota he usein kyllä haluaisivat — vaan että osaisin ohjata heitä itse löytämään vastauksen, asettamatta kuitenkaan rimaa opiskelijalle liian korkealle. Tämä on taito, joka varmasti kehittyy ajan mukana, jos teen opettajan työtä vielä pitkään. 

Joka tapauksessa arvioinnin ”take home message” minulle oli se, että arvioinnin tulee olla jatkuvaa, siis sekä oppimisen että osaamisen arviointia ja että osaamisen arvioinnin tulisi kohdistua kokonaisuuksien hallintaan nippelitietojen sijaan. Käytännössä viimeksi mainittua voin mielestäni toteuttaa esim. valitsemalla sopivia oppimistehtävien aiheita, sekä laatimalla sekä luennot että mahdolliset tenttikysymykset tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuden ymmärtämistä kartoittaviksi.

Päivän toisen aiheen parissa eli opetuksen suunnittelussa pääsimme toteuttamaan itseämme luovasti annetun ryhmätehtävän raameissa. Innokas puheensorina pääsi valloilleen ja nauru raikasi, kun pikkuryhmämme suunnitteli puolukan poiminnan alkeiden opintojaksoa! J Kaksi eri ryhmää suunnitteli saman opintojakson, joiden esittämisen jälkeen pääsimme vertaisarvioimaan niitä. Tehtävän aikana jouduimme tekemään ydinainesanalyysiä käytännössä ja siis miettimään, mikä on opintojakson pakollinen minimi eli ydinaines käytännön työnhallinnan kannalta sekä mitä on käytännössä mahdollista opettaa annetun tuntimäärän raameissa.  Käsitteet ”must know”, ”should know” ja ”nice to know” tulivat siis tutuiksi.

Alla olevan kuvan vasemmalla puolella on ryhmäni esitys opintojaksosta, oikealla on ”kilpailevan” ryhmän tuotos. Lisäksi alta löytyy muiden opiskelukavereiden laatimat pullan leipomisen ja renkaiden vaihdon opintojaksot!

Aiheen käsittelyn aikana tuli selväksi opetuksen suunnittelun tärkeys, sillä sen tekeminen tai tekemättä jättäminen näkyy myöhemmin kaikessa opettamisessa ja siinä, mitä ja miten opiskelijat oppivat.  Onneksi suunnittelun alussa apuna käytetään OPS:a ja siellä olevia opintojaksojen osaamistavoitteita. Niinpä toivon mukaan OPS:n kuvaukset ovat selkeitä, konkreettisia ja ymmärrettäviä… Kun olemme työkavereiden kanssa uutta OPS:ia syksyn aikana laatineet, eivät osaamistavoitteiden kuvaukset alkutilanteessa aina niin selkeitä olleet..

Kaikkein haastavinta mielestäni opetuksen suunnittelussa on yrittää saada selville opiskelijoiden lähtötaso. Pääsääntöisesti se onnistuu vasta itse opetustilanteessa, minkä vuoksi lähden aina ´varmuuden vuoksi´ liikkeelle yksinkertaisista asioista. Esim. luennon aikana voi hieman muuttaa esitystään ja kysellä opiskelijoiden kokemuksia ja mielipiteitä, mutta suuria muutoksia ei voi enää tehdä. Seuraavien tuntien painotuksia voi jo enemmän tarvittaessa muokata.. Tavoitteena on aina kuitenkin pitää opetuksessa ”punainen lanka” käsissään ja auttaa myös opiskelijoita löytämään se opetettavasta aiheesta.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/13412503/?claim=3uhbxvre9ny">Follow my blog with Bloglovin</a>